Sundons Gift Elitloppettiin?

Lauantaina ravattiin Australiassa Mooney Valleyn radalla Australian Trotting Grand Prix, jossa palkintopotissa oli yhteensä $100000. Kilpailun voitti ruuna Sundons Gift (Sundon – Landoras Gift – Chiola Hanover) toisen kerran peräkkäin. 2001 syntynyt Sundons Gift voitti 2575 metrin matkalla ravatun kilpailun vaikeimman kautta, sillä ruuna ei nähnyt metriäkään sisärataa. Viimeisen 200 metrin matkalla Sundons Gift nykäisi reilun mitan voittoon ennen Viva La Feveriä (Village Jasper) ja Billy Roylea (Roydon Boy). Voittoaika kilometriajaksi muunnettuna oli 18.0a.

Australian Trotting Grand Prix oli ensimmäisen suorana Euroopassa nähty ravikilpailu eteläiseltä pallonpuoliskolta. Sundons Giftin valmentaja Chris Lang innostui jo etukäteen haaveilemaan kilpailun voitosta ja toivoi ruunansa tekevän tarpeeksi suuren vaikutuksen Eurooppalaisten suurkilpailujen kutsuista vastaaviin tahoihin. Erityisesti Elitloppet oli miehen mielessä. Aiempina vuosina eteläisen pallonpuoliskon mainetta Elitloppetissa ovat ylläpitäneet muuan muassa Pride Of Petite, Special Force, Lyell Creek, A Touch Of Flair ja Knight Pistol.

Sundons Gift on nyt voittanut uransa 40 startista 22 ja tienannut 318000 paikallista dollaria. Seuraavana tähtäimessä on eteläisen pallonpuoliskon tärkein kilpailu Inter Dominion.

Sundons Giftin isä Sundon (Arndon – Sungait Song – B.F. Coaltown) 2:01.1 $264085 on moninkertainen sekä Australian että Uuden Seelannin ykkösori. Sungait Songin emä Princess Diller (Diller Hanover) on siitosoriiden Songcan ja Songflori puolisisko.

Sundons Giftin emä Landoras Gift on puolestaan Chiola Hanoverista, joka löytyy samalta paikalta myös Hambo-voittaja Contineltalvictoryn sukutaulusta. Radalla Landoras Gift valittiin sekä 2- että 3-vuotiaana ikäluokan parhaaksi ravuritammaksi. Landoras Gift emä on mainio kilpa- ja siitostamma Landora’s Pride (Game Pride), joka radalla tienasi 426876 paikallista dollaria. Siitoksessa kaikki sen 9 jälkeläistä ovat kilpailleet ja voittaneet.

Face Of Speed kuollut

Norjalaisomistuksessa ollut 8-vuotias ori Face Of Speed (Buvetier d’Aunou – Jan’s Hot To Trot – Baltic Speed) 10.3a 1898285 NOK menehtyi suolisto-ongelmiin tiistaina. Face Of Speed kiidättiin klinikalle mutta sen henkeä ei pystytty pelastamaan.

Face Of Speed astui toista kautta Norjassa. Sen ensimmäinen ikäluokka syntyi tänä vuonna.

Radalla Face Of Speed aloitti jo 2-vuotiaana. Kauden 8 startista irtosi kaksi voittoa. 3-vuotiskausi oli Face Of Speedin uran paras. Uran suurin voitto irtosi E3 finaalissa pitkällä matkalla. 5-vuotiaana Face Of Speed voitti ensin Toukokuussa Norjassa Forusin radalla Rex Rodney Äresprisin 10.6a-ajalla ja paransi paria kuukautta myöhemmin Jägersrossa ennätyksen lukemiin 10.3a. Näitten välissä Face Of Speed ehti käydä myös Kouvolassa Kymi Grand Prixissa, mutta siellä tuloksena oli hylkäys pitkästä laukasta.

Face Of Speedin emä Jan’s Hot To Trot (Baltic Speed) 14.0a 554010 SEK on 8 kilpailuikäisen varsan emä. Näistä 5 on haamumailereita ja yli miljoonan kruunun ansioihin on yltänyt myös Face For Ever (Viking Kronos) 12.3a 1377754 SEK. Kolmas emä Countess Venus (Speedy Count) on Viking Kronoksen emän puolisisko.

Tallennettu aiheeseen Norja, Siitosoriit. Jätä kommentti »

Jailhouse Jesse ja Justice Hall Indianaan

Ohion raviurheilun alamäki pakottaa myös osavaltion suurimman siittolan Midland Acresin etsimään uusia mahdollisuuksia. Siittola avaa oriaseman Indianassa lähellä Richmondin kaupunkia.

Midland Acresin ravurioreista Indianaan siirtyy viimeiset 3 kautta suurella suosiolla Ohiossa astunut Jailhouse Jesse (Donerail – Jailhouse Rock – Balanced Image). Suomesta palattuaan Jailhouse Jesse on astunut 2006 119 tammaa, 2007 93 tammaa ja viime keväänä oriin palveluksia käytti 99 tamman omistajaa.

Uutena oriina Midland Acresin listoilla nähdään pari vuotta sitten Finlandia-ajossa toiseksi sijoittunut Justice Hall (Garland Lobell – Just Having Fun – Royal Prestige). Justice Hall siirtyy Indianaan Kanadan Quebecistä, jossa raviurheilu on myös pahassa ahdingossa. Toista kautta siitosoriina toimivan Justice Hallin varsamaksuksi tulee $2500.

Tallennettu aiheeseen Siitosoriit, USA. Jätä kommentti »

The Liquidator Tanskaan

Tanskalaiset Stutteri Tinghöj ja Stutteri Shadow ovat hankkineet 4-vuotiaan jenkkioriin The Liquidator (Andover Hall – Dream Valley OM – Valley Victory) 1:53.4 $121305.

The Liquidator maksoi syksyllä 2005 Harrisburgissa $270000 ollen huutokaupan kallein ravurivarsa. Ori aloitti kilpauransa 3-vuotiaana, jolloin kauden 11 startista saldona oli 1-6-1, rahaa $64823 ja ennätys 1:56.3. Tänän vuonna kauden 10 starttia ovat tuoneet saldon 3-3-1 ja tilipussiin on kertynyt 56482 taalaa. Ennätys kohentui lukemiin 1:53.4 Lexingtonissa ennätyskokeessa. Suurin meriitti on 3-vuotiaana voitettu Colonial Trot.

The Liquidator on emänsä Dream Valley OM:in (Valley Victory) 1:56 $590832 ensimmäinen varsa. 2-vuotias pikkusisko Chicy Micky (Kadabra) on lukemissa 1:57.2 $61481. The Liquidatorin 1.5-vuotias täyssisko Silicone Valley (Andover Hall) maksoi Lexingtonissa $290000.

Emänemä Crown Dream (Speedy Crown) 2:02 $4927 on 8 haamumailerin ja 4 yli $100000 tienanneen emä. Näistä menestynein on Hambo-voittaja Victory Dream (Valley Victory) 1:53.2 $1016537. Dream Valley OM:in siskoista Dream On Victory (Valley Victory) 1:58.2 $81007 on Ruotissa astuvan Dream Vacationin (Pine Chip) 1:52 $616257 ja Suomessa astuvan Ever To Excelin (Pine Chip) 12.4a 67900€ emä.

Tallennettu aiheeseen Siitosoriit, Tanska. Jätä kommentti »

Muscle Hillille uusia omistajia

New Jerseyssä majaansa pitävä Southwind Farm on hankkinut merkittävän osuuden USA:n parhaasta 2-vuotiaasta oriista Muscle Hill (Muscles Yankee – Yankee Blondie – American Winner) 1:53.3 $817301. Oriin kauden 9 startista 8 on päättynyt voittoon ja kerran ori on ollut toinen maalissa. Kauden viimeinen startti oli 2-vuotiaitten oriiden maailmanennätykseen 1:53.3  mailin radalla päättynyt rynnistys Breeders Crownissa Meadowlandsissa.

Kaupan myötä ori tulee aloittamaan siitoksessa Southwind Farmilla keväällä 2010, jossa sen isänisä Valley Victorykin aikoinaan astui.  Southwind Farmin ohella osuuksia Kemppi-tallin Diesel Donin pikkuveljestä hankkivat muuan muassa myös Valley High Stable, Peninsula Farm ja Heritage Hill Farm.

Greg Peck jatkaa Muscle Hillin treenaamista päätähtäimenä Hambo.

RC Royaltyn varsamaksu laskee

Ensi keväänä toista kautta New Yorkin osavaltiossa Morrisville Collegen suojissa astuvan RC Royaltyn (Credit Winner – Stocholm Image – Balanced Image) 1:55.1 $709355 varsamaksu laskee ensi kaudeksi 3500 dollariin. Viime keväänä varsamaksu oli $500 korkeampi.

2-vuotiaana Valley Victory Trotin voittanut RC Royalty astui ensimmäisenä kautenaan 44 tammaa.

Tallennettu aiheeseen Siitosoriit, USA. Jätä kommentti »

Qualita Bourbon UET Grand Prix voittaja

Tamma Qualita Bourbon (Love You – Etta Extra – Florestan) oli paras sunnuntaina Milanossa ravatussa UET Grand Prixin finaalissa. Voittoaika oli 13.2a 2100 metrin matkalla. Ykköspalkinto oli 230000 euroa.

Kolmosradalta startannut Qualita Bourbon oli alussa nopein, mutta luovutti takasuoralla keulat toista rataa edenneelle Infinitifille (Pine Chip – Island Dream – Coktail Jet). Paper Moon (Jobie Tempest – Annie’s Super Girl – Super Arnie) oli jonossa kolmantena ja Evidence Ås (Angus Hall – Fantasy Sund – Meadow Road) neljäntenä. Jorma Kontion ohjastama Sahara Dynamite (Express Ride – Sahara Shadow – Graduate Student) oli viidentenä tässä vaiheessa kaukana keulahevosesta.

Kierros jäljellä Sahara Dynamite siirtyi toiselle radalle saaden eteensä Paper Moonin ja Qualita Bourbonin. Evidence Ås eteni johtavan Infinitifin selkään. Takasuoralla Paper Moon ja Sahara Dynamite nousivat jo kolmannelle radalle. Maalisuoralle käännyttäessä Quality Bourbon hankki yliotteen Infinitifistä ja rynnisti lopulta selvään voittoon.

Sahara Dynamite ajautui lopulta jo neljännelle viidennelle radalle ja hyvästä loppukiristä huolimatta jäi neljänneksi. Infinitif jaksoi keulasta kolmanneksi ja sisäratoja pitkin puikkelehtinut Zlatan Blou (Korean – Kandy Blou – Coleman Lobell) kiri kakkoseksi.

Breeders Crown 2008

Lauantaina ravattiin Meadowlandsissa USA:n Breeders Crownit vuosimallia 2008 2- ja 3-vuotialle oriille ja ruunille sekä tammoille. 2-vuotiassa mentiin suosikkien tahtiin, mutta 3-vuotiassa saatiin yllätysvoittajat. Melkoinen yllätys oli 3-vuotiaitten oriiden voittaja In Focus (SJ’s Photo – Beverly Crusher – Balanced Image), kun suosikki Deweycheatumnhowe (Muscles Yankee – Trolley Square – Speedy Somolli) jätettiin karusti kolmanneksi.

Auton takaa keulaan rynnisti Deweycheatumnhowe ulkoa radalta 8. Numerolla 3 startannut In Focus seurasi ja jonossa kolmantena oli numerolla 2 startannut Holiday Credit (Credit Winner – Lady Holiday – Lindy Lane). Numerolla 5 startannut Napoleon (Credit Winner – Growth Spurt – Sugarcane Hanover) oli neljäntenä jo viisi mittaa johtavan perässä kun ensimmäinen neljännes täyttyi.

Näissä asemissa mentiin aina takakaarteeseen asti. Siellä toisen radan letkaa vetänyt Clerk Magistrate eteni Holiday Creditin rinnalle, mutta sen kauemmas sen veto ei riittänyt. Maalisuoralla Deweycheatumnhowen takana kytännyt In Focus tuli eleettömästi ohi suosikista. Deweyn askel painoi sen verran pahasti että myös Holiday Credit tuli ohi. Voittoaika oli 1:53.4 ja ykkönen palkittiin $250000.

“Suomalaishevosista” Make It Happen oli neljäs ja Cloud Casino kuudes. Kumpikin paransi maalisuoralla sijoitustaan useammalla pykälällä.

Vielä suurempi yllätys koettiin 3-vuotiaitten tammojen lähdössä, kun lähdön toiseksi vähiten pelattu Kadealia (Kadabra – New Ideal – Self Possessed) oli paras. Kadelia, joka starttasi numerolla 7 oli auton takaa nopein, mutta sisäpuolelta startannut Creamy Mimi (Conway Hall – Cream Puff – Pine Chip) haki keulat ennen ensimmäisen neljänneksen täyttymistä. Creamy Mimi puolestaan sai rinnalleen suosikin Lantern Kronoksen (Viking Kronos – Bell Power – Pine Chip), joka haki keulat samantien. Neljäntenä jonossa oli Stage Show (Broadway Hall – Flirtin My Way – Mr Lavec) ja viidentenä Poster Pin Up (Andover Hall – Poster Princess – Pine Chip).

Juuri ennen puolimatkan täyttymistä Stage Show kääntää toiselle radalle ensimmäiseksi Poster Pin Up perässään. Viimeinen kaarre mentiin näissä asemissa. Jo ennen maalisuoralle kääntymistä John Campell oli nykäissyt Lantern Kronoksen korvat auki, mutta siitä ei ollut juurikaan apua sillä tamman eväät oli jo syöty. Lopulta pahasti väsähtänyt Lantern Kronos jätettiin toiseksi viimeiseksi. Ensimmäisenä Lantern Kronoksen ohi puristi rinnalta Stage Show, mutta sekään ei voinut mitään perässä tulleen Poster Pin Upin kirille. Parhaiten kuitenkin tuli sisäkautta kolmannesta sisältä kaikisita ohi puikannut Kadelia.

Maalissa ensimmäinen Kadelia ajalla 1:56.1 ennen Poster Pin Uppia ja Stage Showta. Voittaja palkittiin tässäkin $250000.

2-vuotiaitten oriiden ja ruunien lähdössä tarvittiin uusi maailmanennätys ennen kuin voittaja oli selvillä. Auton takaa nopeimmin matkaan ampaisi numerolla 8 Winning Mister (Angus Hall – Winning Missbrenda – American Winner). Se kuitenkin laukkasi heti kurviin mentäessä ja keulat peri sisäradalta startannut Keystone Activator (SJ’s Caviar – Armbro Blusher – Mr Lavec). Se sai rinnalleen radalta 9 startanneen Triumphant Caviar (SJ’s Caviar -ENS Tag Session – Tagliabue), joka kuitenkin tyytyi nopeasti paikkaan johtavan selässä. Kolmantena jonossa matkasi Federal Flex (Muscles Yankee – Scully FBI – SJ’s Photo) ja neljäntenä Muscle Hill (Muscles Yankee – Yankee Blondie – American Winner).

Takasuoralla ensin Federal Flex hyökkää toiselle radalle ja etenee keulaan vain luovuttaakseen keulat Muscle Hillille. Explosive Matter (Cantab Hall – Fireworks Hanover – Muscles Yankee) etenee kuolemanpaikalle. Näissä asetelmissa mennään maalisuoralle asti. Maalisuoralla Kemppi-tallin Diesel Donin täysveli Muscle Hill pakenee kolmen mitan voittoon ennen Explosive Matteria, joka pitää niukasti takanaan Federal Flexin. Voittoaika oli uusi maailmanennätys 1:53.3 ja ykköspalkinto $350000.

2-vuotiaitten tammojen Breeders Crown finaalissa sisäradalta startannut Musical Mystery (Cantab Hall – Musical Victory – Valley Victory) oli alussa nopein. All Star Hanover (Cantab Hall – Astraea Hanover – Valley Victory) jäi toiselle radalle vetäjäksi, kun paikkaa sisäradalta ei löytynyt David Miller käskytti tammansa keulapaikalle. Musical Mystery haki kuitenkin keulat uudelleen vain luovuttaaksen ne perässä tulleelle Yursa Hanoverille (Windsong’s Legacy – Yankee Topaz – Lindy Lane). Honorable Daughter (Malabar Man – Honorable Mother – Mr Vic) kiersi kuolemanpaikalle Southwind Wasabi (Windsong’s Legacy – Winky’s Star – Pine Chip) perässään.

Näissä asemissa kaarruttiin maalisuoralle. Soutwind Wasabi heitti hyökkäykseen kolmannelle, muttei saanut otetta kärkikaksikkosta ja oli maalissa kolmas reilut kaksi mittaa hävinneenä. Honorable Daughter kuroi sentti sentiltä Yursa Hanoverin etumatkaa ja puristi juuri ennen maali niukkaan voittoon. Voittoaika oli 1:55.3 ja ykköspalkinto $350000.

Tallennettu aiheeseen Kilpahevoset, USA, Video. Jätä kommentti »