Blogi on ollut vähän heitteillä kesän ajan mutta lupaan taas ryhdistäytyä syksyn tullen. Varsinkin ollaan taas kotona. Satunnaisen ravimatkailijan tämän kesän matka ei suuntaunut New Yorkkiin hamboa katsomaan (mieli kyllä tekisi) eikä Forssaan kuninkuuraveihin (no ehkä huomenna kuitenkin) vaan Irlantiin.
Paikkana oli Campin kylä Irlannin länsirannikolla. Pienen etsiskelyn jälkeen ravirata löytyikin. Tosin se ei ollutkaan muuta kuin nurmikentälle naruilla aidattu alue. Maisemat olivat kyllä mitä mainoimmat kun toisella puolella kimmelsi Atlantin valtameri ja toisella puolella kohosi vuoret pilviin.
Tarjolla oli 7 lähtöä peitsareille ja yksi jonkinäköinen monté-lähtö jossa näytti olevan peitsareita ja ravureita sekaisin. Ykköspalkinnot olivat avoimessa lähdössä 600€ ja tavan lähdöissä 360€. Kaikki lähdöt olivat autolähtöjä vaikkakin hevosia aseteltiin jonkinlaisten tasoitussääntöjen mukaan niin että lähtöauton siivekkeiden takana saattoi olla hevosia jopa neljässäkin rivissä.
Vetoakin paikan päällä pystyi lyömään sillä paikalla oli jopa 5 eri vedonvälittäjää. Pelivaihtoehtoja tosin ei oikein ollut muuta kuin voittaja. Tosin yksi tarjosi aina peliä josta lähdön suosikki oli sivussa ja toinen niin että 2 ennakkoon kovinta ei huomioitu tuloksissa.
Kuvia löytyy kun klikkaa Flickerin linkkia sivun oikeasta reunasta.